Kylän nimi oli Askvik. Se on hyvin tavallinen viikinkikylä: kauniit maisemat, kirkas meri, vuonon pienten peltojen ympärillä tummat metsät. Kylässä on useampia pitkätaloja, joissa kussakin asuu laajennettu perhe palvelusväkensä kanssa.
Viisi taloista on maineikkaita, ja moni kaukomatkaaja ja uljas soturi on varttunut niissä. Kaikki lähiseudulla tuntevat maineelta nuo talot: Utvikin pelottomat soturit: talon, jossa on monta miekan käyttäjää ja liian vähän perintöä jaettavavaksi rajuille lapsille. Járnhondin yhtäältä siunatun ja toisaalta kirotun suvun, jonka teot ovat suuria, mutta joka perheessä jompi kumpi vanhemmista tuntuu aina kuolevan ennen kuin esikoinen täyttää yhdeksän vuotta. Byggerin taitavat veneenveistäjät, jotka tekevät Norjan parhaat ja kestävimmät pitkälaivat. Helsyltin simanvalmistajat, jotka ovat hyviä kumppaneita juhlissa. Ja jaarlin suuren talon, jonka herrat ja rouvat ovat usein istuneet kuninkaiden vierellä kunniasijoilla.
Kolme vuotta sitten kolme laivaa purjehti kaukomaille palatakseen rikkauksien kanssa ja tuodakseen kunniaa niin matkalaisille kuin heidän perheilleenkin. Yhden kesän piti laivojen viipyä, mutta vasta kolmantena ne palaavat takaisin. Joku kylässä puhui nähneensä pahoja enteitä, joku taas epäili kohtalon varanneen niin mittaamattomia rikkauksia kylän osalle, ettei niitä yhdessä kesässä saanut edes lastatuksi. Niin tai näin, Askvikissa moni on kaivannut merille lähteneitä rakkaitaan.
Jaarli itse otti kauniin Hvit Hvalrosin ja johti sen pohjoisen hyisille vesille, kohti Bjarmian rikkaita ja vehmaita maita kaukana pohjolan karujen rantaseutujen takana. Hän otti miehistöönsä monta uljasta soturia sekä taitavaa merenkulkijaa, unohtamatta loitsujen taitajia ja kaupanhierojia. Monesta olivat skaldit laulaneet runoja jo ennen retkeä, ja nuoremmistakin tultaisiin varmasti laulamaan kunniakkaan paluun myötä.
Länteen kaikkien saarten ohi Vinlandiin seilaamaan lähtenyt Alvedans sai miehistökseen monesta talosta hurjia seikkailijoita, joille pitkä ja hankala matka oli vain osa toivoa suuresta maineesta, ja heitä, joille ei oikein muutakaan tietä tainnut olla tarjolla. Vanhat kaunat ja uudemmat torat ovat värittäneet matkaa, eivätkä jumalatkaan aina ole olleet kovin suosiollisia, mutta on mukaan sentään tarttunut niin merenkulkijoita välisatamista kuin tarinoita ennenkuulumattomista seikkailuistakin.
Kolmannen laivan, Slåstetningin, otti jaarlin vanhin poika ja suuntasi kurssin kohti etelän armotonta avomerta ja suunnattomia kulta-aarteita lämpimillä rannoilla sen tuolla puolen. Edes etelästä lentävät linnut eivät ole tuoneet minkäänlaisia uutisia miehistöltä enää aikoihin, eikä taivaanrannassa nytkään ole näkynyt kolmatta mastoa.
Askvikiin jäi moni odottamaan kaukomatkalaistan paluuta: päällikön puoliso Silkkitukka, laivojen keulapuut veistänyt puuseppä Oksi Smidur, Halvdan Simasuu, näkijä Nanna Musta, päällikön nuorempi lapsi Korppi ja monta muuta. Yhden kesän piti laivojen viipyä, mutta vasta kolmantena ne palaavat takaisin. Kaikki ei ole kylässä säilynyt ennallaan, mutta ovatpa matkalaisetkin muuttuneet.